Hilkka oli herännyt lauantaiaamuna tavallista aikaisemmin. Koko päiväksi oli niin paljon kiinnostavaa ohjelmaa, ettei uni enää maistunut. Syntymäpäivästä oli jo viikko, mutta juhlinta jatkui. Mummu ja taata olivat päässeet vasta nyt Ikaalisiin ja heidän mukanaan olivat tulleet Hämeenkyrön serkut Hannu ja Helinä. Koko joukko istui aamukahvipöydässä. Lahjat oli jo avattu, joten se jännitys oli ohi.

Mutta oli muutakin jännitettävää. Koko lasten runovuoden Hilkka oli opetellut joka viikko runoja ensin eskarissa ja sitten koulussa, tehnyt runovihkoaan, esittänyt runoja juhlissa ja vielä voittanut  pankin runokilpailunkin. Mutta tänään oli kaiken huipentuma: Hilkan ja Heikin luokka pääsisi esiintymään Omalle Tuvalle runoseminaariin, johon oli tulossa kaksi oikeata runoilijaa, Kaija Pispa ja Kirsi Kunnas!   

Hilkka havahtui ajatuksistaan, kun nielaisi mehua väärään kurkkuun ja alkoi yskiä. Tulisikohan Omalle Tuvalle niitä Italian serkkujakin? Äiti aikoi mennä illalla Italialaiseen iltaan heitä tapaamaan. Hän oli joskus opiskellut italiaa kansalaisopistossa. Äiti oli opettanut Hilkkaa sanomaan ”Buongiorno” ja ”Grazie”.  Ne tarkoittivat päivää ja kiitos. Hilkka halusi isona oppia enemmän italiaa ja matkustaa Padovan serkkujen luo.

Mutta ihan pian pitäisi lopettaa kakunsyönti ja lähteä Omalle Tuvalle. Hilkka alkoi jo muistella runoesitystä: ”Nyt on tullut hyvä hetki, kohta alkaa runoretki…”

Hiiren iltahuokaus

Taisin tehdä erheen

kun perustin perheen,

ei pennut pysy petissä

vaan surffailevat netissä

toisten kotisivuilla

pitkin maailman piiriä.

Voi meitä hiiriä!

Voi, pikku Mick ja pikku Nick

ja Dick ja Pick ja Wick!

Ovat varmaan kiipelissä,

piipittävät eksyksissä:

missä ollaan, missä?    

Missä Mick ja missä Nick

ja Dick ja Pick ja Wick?

Mihin loukkuun,

mihin koukkuun 

jäi niiltä hännät kii –

piip pii.

Klick!

Kirsi Kunnas

Hiiritalo, täältä löydät edelliset tarinat. 

Seuraava tarina, jossa ollaan Seitsemisessä.