Kesä alkoi olla lopuillaan. Helteiden ystävillä ei olisi pitänyt olla valittamista. Lämpimiä ja peräti kuumia päiviä oli ollut riittämiin. Hilkka ja Heikki olivat suorastaan asuneet järvessä. Hilkka oli nyt myös oppinut uimaan. Ja sellainenkin ihme oli tapahtunut, että lapset olivat opettaneet hieman vesipelkoisen Hertta-äidin kellumaan.

Perheellä oli ollut huolenaihekin: mummu oli yllättäen sairastunut kovimmilla helteillä. Mutta terveyskeskuksessa oli selvinnyt, että mummu oli  vain unohtanut juoda tarpeeksi ja siksi sairastunut. Muutama lasillinen vettä ja mummu oli taas kunnossa! Ihmeainetta tuo vesi.

Nyt oli vihdoin edessä kauan odotettu hetki – ensimmäinen koulupäivä. Heikkiä jännitti niin, ettei puurokaan oikein maistunut. Hän mietti, miten jaksaisi istua koulussa kokonaisen tunnin hiirenhiljaa - vaikka hiiri olikin. Ja Hilkkaa pelotti vähän, että opettaja kysyisi häneltä jotain vaikeaa, vaikka kirjoituskirjaimia, ja olisi vihainen, jos hän ei osaisikaan vastata. Minkälaista koulussa oikein olisi? Olisiko se samanlaista kuin esikoulussa? Varmaan paljon vaikeampaa, lukemista ja laskemista ja vielä ympäristöoppiakin. Niin oli jännittävää, että ihan viikset väpisivät molemmilla.

Hilkka ja Heikki olivat tietenkin saaneet uudet koulureput. Eskarireppu olikin ihan liian pieni, eiväthän sinne olisi koulukirjat mahtuneet. Antaisipa opettaja aapisen heti ensimmäisenä päivänä! Ja kynän ja kumin, kun kerran penaalitkin oli ostettu. Ja mitähän ruokaa koulussa olisi? Jännittävää, mutta kivaa!

Heimo-isän mielestä lasten ensimmäinen koulupäivä oli niin hieno ja tärkeä ja juhlallinen asia, että hän nosti lipun salkoon lasten kunniaksi. Äiti jäi vauva-Helmi sylissään ja liikutuksen kyynelhelmi silmäkulmassa katsomaan koululaistensa perään. Lapset kasvoivat niin nopeasti…     

Hiiritalo, täältä löydät edelliset tarinat.

Seuraava tarina, jossa saadaan kaupunkilaisvieraita avautuu 29.8.2005