Vihdoinkin oli tullut äitienpäivä. Heikki ja Hilkka olivat kumpikin tehneet esikoulussa kortin ja lahjan Hertta-äidille. Ne oli saatu kotiin jo monta päivää sitten ja heidän oli kovasti tehnyt mieli näyttää lahjat heti äidille. Mutta oikeastaan oli jännittävää, kun oli salaisuus! Äiti ei tiennyt asiasta yhtään mitään, isälle lahjat oli tietenkin näytetty. Isä kyllä osasi pitää salaisuuden.

Isä Heimo oli herättänyt lapset aikaisin. Ihan hiirenhiljaa he olivat hiipineet ulos ja metsään etsimään sinivuokkoja. Niitä äiti rakasti.

He olivat poimineet kauniin kimpun ja tulleet hiljaa takaisin kotiin ja keittiöön. Äiti oli edelleen nukkunut kaikessa rauhassa peitto korvilla.

Edellisenä päivänä, kun äiti oli ollut päivänokosilla, Hilkka ja Heikki olivat isän avustuksella leiponeet kakun ja koristelleet sen hienoksi. Kyllä äiti yllättyisi! 

Ja sitten oli tullut kaikkein jännittävin hetki! He olivat herättäneet äidin hänen lempilaulullaan ”Orvokkini tummasilmä” ja halineet ja suukotelleet häntä.  Ja sitten lahjat… Kyllä äidin silmät olivat pyöristyneet hämmästyksestä, kun hän näki lahjat. Hertta oli ihan itse virkannut patalapun ja Heikki oli pujotellut äidille hienot helmet. Äiti oli kovasti kehunut taitavia lapsiaan. Isä oli myhäillyt vieressä ja antanut oman lahjansa: linnunpöntön, jota äiti oli toivonut.

Ja sitten kahville! Tänä vuonna äiti ei oikein voinut vauvavatsan takia juoda kahviaan sängyssä, vaan he olivat kattaneet pöydän keittiöön. Hunajasimaakin oli vapusta vielä vähän jäljellä. Kakku oli niin herkullista ja suussa sulavaa, että äiti otti lisää kaksi kertaa.

Pihassa oli lippu nostettu salkoon juhlapäivän kunniaksi. Tänään isä laittaisi ruokaa. Ja jälkiruuaksi oli mansikkajäätelöä.

Myöhemmin isä ja lapset panisivat yhdessä uuden linnunpöntön paikoilleen. Tulisikohan sinne kirjosieppoja?

Seuraava tarina, Kevätjuhla ja vauvan odotusta, avautuu 20.5.2005.

Hiiritalo, täältä löydät myös edelliset tarinat