Etusivu Sivukartta Kartta Yhteystiedot Palaute
Vatula

Vatula sijaitsee Kyrösjärven Kelminselkä nimisen lahden perukoilla. Lahteen laskee Jämijär­veltä kalaisa Jyllinjoki. Matkaa Ikaalisten keskustaan kylästä on suoraan mitattuna noin 8 km ja maantietä Suodenniemelle noin 25 km.
Vatulan maisemat ovat monimuotoiset; toisaalta vehreitä peltoja ja rantoja sekä pulppuavia lähteitä, toisaalta taas kuivia ja jäkäläpeitteisiä mäntykankaita Vatulan harjualueella. Harju kuuluu suurelta osin valtakunnallisen harjujensuojeluohjelman alueeseen.

Vatulasta saa enemmistö Ikaalisten asukkaista puhtaan ja erinomaisen juomavetensä. Vettä johdetaan kymmenien kilometrien takaisiin kyliin ja olemassa olevaa yhdysjohtoa pitkin jopa tamperelaisille saakka.

Kylässä on aikanaan sijainnut varuskunta, kahdeksas reservikomppania, josta voi vieläkin havaita jäänteitä. Vanhat "pertaanit" ovat vaihtuneet nykyaikaisempiin aseisiin, joilla on uudel­la pääasiassa metsästysaseiden ampumaradalla ammuttu SM-kilpailuissa Vatulan harjun takana. Vatula on tällä hetkellä myös Ikaalisten talviurheilukeskus Pirkan Hiihdon latu-urineen, valaistuine pururatalatuineen ja uusimpina moottorikelkkareitteineen. Kesällä käytetään polku­verkkoa erilaisiin hölkkä- ym. tapahtumiin, sekä Kyrönkankaan tietä pyöräilyreittinä. Kyläyhdistyksen juuri saneerattu kokoontumispaikka Nykäys on myös ulkopuolisten vuokrattavissa.
Vatulan kyläläiset ovat olleet monessa mukana. Kylässä on yhteinen uima- ja venevalkama­ranta. Palveluja kylässä on hiihtomaja saunoineen, kunnallinen perhepäivähoitaja, parturi,  yms.
Vatulassa on Ikaalisten Vesi Oy:n vesijohtoverkko, johon voi liittyä.
Alueelle rakennetaan parasta aikaa myös osuuskuntapohjaista jätevesiviemäriverkostoa. 

Lisää tietoa Vatulan seudusta saat osoitteesta www.ikaalistenkylat.net/vatula


1.
Vatula, 
JOKELA  4:149
Yksi tai kaksi tonttia, pinta-ala yht. n. 9.000 m². Koivulle istutettua vanhaa peltoa. Kaupungin hoitama tie halkai­see alueen. Ikaalisten Vesi Oy:n vesijohto kul­kee läpi. Sähkö rajalla.
Tiedustelut:
Aimo Salo
Puh. 0500-291 429

 

Valtakatu 5-7, PL 33, 39501 IKAALINEN
vaihde: (03) 45 011, fax: (03) 450 1206 kanslia@ikaalinen.fi
© Ikaalisten kaupunki - Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy