Etusivu Sivukartta Kartta Yhteystiedot Palaute
YKSITYISET

Arvoisa Ikaalisten asuntotontista kiinnostunut !

Näillä sivuilla esittelemme Sinulle Ikaalisissa myynnissä olevia pääasiassa yksityisten  omistamia ja pääasiassa  rakentamattomia asuntotontteja.

Aluksi kuitenkin muutama sana itse paikkakunnasta. Ikaalinen on pieni, mutta vireä valtatie 3:n varrella oleva sata-hämäläinen kaupunki, jota kutsuttiin aikanaan Suomen vanhimmaksi ja kauneimmaksi kauppalaksi. Vanha kauppala on edelleenkin lehmuspuistoineen suosittu matkai­lunähtävyys. Matkaa Tampereelta on 55 km. Ikaalinen tunnetaan erityisesti kylpylä- ja kulttuuri­kaupunkina. Monien pikkujärvien lisäksi kaupungin alueen halkaisee eräs läntisen Suomen suurimmista järvistä, Kyrösjärvi. Sen ranta-alueiden kylät tarjoavat mainioita asuinpaikkoja.

Ikaalisten kaupunki on jo pitkään tarjonnut omia asuintonttejaan kaupungin keskustan asemakaava-alueelta ja nyt myöhemmin myös kyliltä.
Niistä löydät tietoja tontit / IKAALISTEN KAUPUNKI sivuiltamme.
Asuntotonttien tarjonta kylistä on pitkälti ollut vain yksityisten ja kiinteistövälittäjien markkinoin­nin varassa, mutta ensi kertaa v. 1996 kaupunki julkaisi niistä erillisen myyntiesitteen yhteistyössä kylätoimikuntien ja yksittäisten maanomistajien kanssa. Lisää tietoja myytävistä tonteista saa kiinteistövälittäjiltä (ks. sivun loppuun) ja paikkakunnan Pohjois-Satakunta -sanomalehdestä.

Nämä sivut antaa tietoja tarjolla olevien asuntotonttien likimääräisestä sijainnista, mahdollisen lyhyen kuvauksen tontin ominaisuuksista ja yhteystiedot alueen maanomistajasta tai hänen edustajastaan. Esitettä tehtäessä ei ole tarkemmin selvitetty alueen rakentamismahdollisuuksia. Kun suunnittelet tontin hankintaa, ota yhteys myös meihin. Varsinkin ranta-alueilla on usein  rakenta­mista koskevia rajoituksia. Rajoitusten vaikutus saattaa ulottua etäällekin vesistöstä. Pyrimme parhaamme mukaan auttamaan Sinua kaikissa tontin hankintaan ja rakentamiseen liittyvissä asioissa.

Alla mainituissa tehtävissä Sinua auttavat ensisijaisesti seuraavat palveluhenkilöt:

- rakennusoikeusasiat:      kaavoitusteknikko Reijo Saarela   puh. (03)  4501 240
                                          kiinteistöinsinööri Jarmo Mattila                     4501 239
- rakennuslupa- ja raken-  rakennustarkastaja Asko Lehto                    4501 263
  nusvalvonta-asiat:          toimistonhoitaja-asuntosiht. Sirkku Ahokas   4501 234
- kaupungin tonttiesittely   kaavoitusteknikko Reijo Saarela                   4501 240
  ja -varaus:                       kiinteistöinsinööri Jarmo Mattila                     4501 239
- valtion asuntorahoitus:    toimistonhoitaja-asuntosiht. Sirkku Ahokas  4501 234

Toivomme, että voisit löytää itsellesi mieleisen tontin, rakentaa sinne unelmiesi talo ja viihtyä Ikaalisten kauniissa ympäristössä!

Kaavoitus- ja mittaustoimi
Osoite:  Kolmen airon katu 3, 39500 Ikaalinen
Puh: (03) 45011, fax (03) 4501 373,
e-mail: etunimi.sukunimi@ikaalinen.fi

Kiinteistövälittäjiä Ikaalisissa:

HL-Kiinteistöt Oy, (03) 458 9977, 050 559 6077
www.etuovi.com,   hl-kiinteistot@sci.fi

Ikaalisten Kiinteistökonsultit Oy, (03) 457 220, 0500 555 911
esa.holmala@ikkoy.com

Ikaalisten Kiinteistöpalvelu Oy, (03) 458 7056, 050 5695206 
www.ikkpoy.fi,   ikkpoy@ikkpoy.fi

Ikaalisten Tili ja Kiinteistö Oy, (03) 457 330 tai 457 3311
www.iktiki.com,   ola.luoto@iktiki.com

Notariaatti & LKV Toimisto Irja Inkinen Oy, (03) 458 7306, 040 748 5422
www.irjainkinenoy.fi,   irjainkinenoy@co.inet.fi

Valtakatu 5-7, PL 33, 39501 IKAALINEN
vaihde: (03) 45 011, fax: (03) 450 1206 kanslia@ikaalinen.fi
© Ikaalisten kaupunki - Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy