KESKUSTA-ALUEEN TONTTIEN RAKENTAMISOHJEET
Tontin käsittelyä koskevat ohjeet Tontti tulee säilyttää mahdollisimman luonnonmukaisessa korkeudessa ottaen kuitenkin huomioon kadun mahdollinen poikkeaminen siitä.
Tontilla oleva puusto tulee säilyttää mahdollisuuksien mukaan. Niille tonteille, joilla ei ole riittävästi luonnollista puustoa, tulisi sellaista istuttaa erityisesti rakennuksen ja katualueen väliselle alueelle.
Rakennusten sijoitus ja muoto Asuinrakennus: Omakotitalojen sijoitus näkyy havainnekuvasta ja korttelikohtaisista rakentamisohjeista. Havainnekuvan mukaan rakennukset voivat olla suorakaiteen muotoisia, L- tai T-mallisia tai kuistilla varustettuja. Tällöinkin rakennusrungon pääosan suunnan ja sijoituksen tulisi olla havainnekuvan mukainen. Mikäli kadun varteen rakennettaviin taloihin tulee kadun puolelle sisääntulokatos tms., ei taloa tulisi linjata sen mukaan, vaan varsinaisen seinälinjan tulee olla määräävä. Liittymäkatujen länsi- ja eteläpuoleisten tonttien rakennukset suositellaan yleensä rakennusalan kadunpuoleiseen reunaan ja pohjois- ja luoteispuolisten tonttien rakennukset tontin takaosan puoleiseen rakennusalan reunaan lämpimän pihatilan aikaansaamiseksi. Viimemainituilla tonteilla erillisen piharakennuksen rakentaminen helpottaa pihatilan rajaamista. Rakennukset tulee sijoittaa pääsääntöisesti 4 m päähän lähimmästä naapuritontin rajasta. Mikäli rakennus voidaan asemakaavan mukaan rakentaa 2-4 m:n etäisyydelle naapuritontin rajasta, tulee päätyseinän olla vähintään palonkestoluokkaa EI 30. Lähemmäs kuin 2 m naapuritontin rajasta ei asuinrakennusta tulisi rakentaa. Rakennusmateriaaleista, -väreistä ja -muodoista on annettu ohjeet ja suositukset korttelikohtaisesti. Kerrosluku on annettu kaavamääräyksissä. Katon harjan suunta on esitetty havainnekuvassa. Kattokaltevuudeksi on suositeltu yleensä 1:3.
Piharakennukset: Havainnekuvan ja korttelikohtaisten rakentamisohjeiden mukaan rakennukseen tulevat aputilat voidaan rakentaa joko asuntorakennuksen yhteyteen tai erilliseksi piharakennukseksi, joka sisältää esim. autotallin, -katoksen, varaston, puuvajan tms. Tällöin piharakennus tulisi yleensä rakentaa samoista materiaaleista kuin asuinrakennuskin. Aputilarakennuksen kattokaltevuus tulisi olla joko sama kuin asuinrakennuksen tai tasakattoinen. Tiilitalojen piharakennus voitaneen rakentaa puusta ja kattaa kevyemmin kunhan väritys on samanlainen asuinrakennuksen kanssa.
Tonttien aitaaminen Tontit suositellaan aidattaviksi istutuksin tai rakenteellisin aidoin korttelikohtaisten suositusten mukaan. Avoimille tonteille tulisi istuttaa puita vähintään 1 kpl/150 m². Suositeltavia puita ovat esim. rauduskoivu muunnoksineen, kotipihlaja ja metsävaahtera. Lisäksi havupuista suositellaan tavallista mäntyä ja serbiankuusta. |
|
|
|